sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Missä minun kebabbini on?

Kukkuuuu! Viikonloppu on sujahtanut kuin ohi vain, mutta onneksi ensiviikon saa lepuuttaa hermoja hihan rauhassa. Hiihtolomaksi mulla ei sen kummepia suunnitelmia ole, mutta toivoisin hartaasti säiden lämpenevän, jotta ei tarvitse kyhjöttää neljän seinän sisällä koko lomaa! Eilen vietettiin elokuvailtaa tyttösten kanssa, joihin olen tutustunut työharjoittelussa. Illan emäntä oli leiponut jälleen suorastaan taivaalliset tarjottavat ja oli ihan huippuhauskaa! Illan ohjelmistossa oli kaksi vaihtoehtoa elokuvan suhteen: K-18 Piranha ja trilleri Shelter. Aloitettiin tuolla ensimmäisellä ja keskenhän se jäi, koska se taisi olla suunnattu lähinnä miehille. Päätettiin lopettaa elokuva kohtaa, jossa me kaikki mietittiin, pureekohan piraijat hilpeän naisen tissit irti. Ööööh.
Hiihtoloman kunniaksi selvittiin eilen illalla vähän ihmisten ilmoille, kun perjantaina puudutti liiaksi asti ja oma sänky oli paljon houkuttelevampi vaihtoehto. Jyväskylän baarit alkavat tuntua pikkuhiljaa vähän loppuunkuluneilta, mutta johonkin se on aina tuppauduttava, jos kotona istuskelu ei nappaile. Ilta suijui vallan rauhaisissa merkeissä. Tuntuu, että tanssilattiallekaan ei uskalla kovin usein mennä, sillä aina saa vähintään juomat päällensä tai joku hullu tanssija jyrää juhlahumuissaan päälle. Sivistynyttä. ;)
 
 
Olen suuresti tykästynyt tuohon kampaukseen! Täytyisi seuraavaksi opetella ehkä jokin toinen malli, etten näyttäisi aina samalta. ;) Tällähetkellä vasta leikattu otsatukka tuottaa päänvaivaa, sillä se on hieman liian lyhyt, eikä se tunnu asettuvan aloilleen. Onneksi se kuitenkin kasvaa nopeasti pituutta. Ensiviikon ohjelmaan pitäisi ottaa myös ripsihuolto. Olen käynyt huollattamassa räpsyttimet nyt kerran kuussa, vaikka toisesta silmästä irtoilee aina enemmän ripsiä kuin toisesta, kun nukun aina toinen poski tyynyllä. Ihan hyvältä ne näyttävät siitä huolimatta! <3
 
Tähän loppuun vielä kuva perjantain shoppailureissun suppeasta annista. Spiritstoreen voi aina luottaa! Tämä toppi löytyi -50% alesta 12e hintaan, enkä voinut vastustaa kiusausta. Vaatekaapin tyhjennysprojekti alkoi ihan lupaavasti, mutta sitten menetin toivoni ja se jäi kesken. Tuntuu kovin julmalta karsia sieltä rankalla kädellä suurin osa vaatteista pois, vaikka suurinta osaa en tule käyttämään nyt enkä tulevaisuudessakaan. Keksin tätä kirjoittaessani, että voisin jättää sinne vain kaikki olennaisimmat asusteet ja kiikuttaa loput kellariin jemmaan määräämättömäksi ajanjaksoksi. Sitten, kun olen havainnut selviävän ilman turhaa vaatearmeijaani, voin roudata loput kirpparille, laittaa huutonettiin tai polttaa ne roviolla. Ihana idea. :))))

6 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Mulla on kans tollanen Akcentin kello, mutta kultaisena.

Rentoa sunnuntaita!!

Tellu kirjoitti...

Uuuu, kultainen kello kuulostaa kivalta! Muistelenkohan oikein, että noita on/oli joskus myös hopeisena?

Letkeää sunnuntaita sinullekin! =)

Eve kirjoitti...

Spiritistä löytää kyllä aina kaikkea :-) Hitsin kiva toi GT:n vyö, melkee tekis itekki mieli tilata/käydä ostamassa :-D Mut ei raaski.

Tellu kirjoitti...

Jep, houkuttelevia kenkiäkin siellä on vaikka millä mitalla! :D Jospa talvisaappaat tulis tässä kevään mittaan aleen, niin voisi hamstrata niitä ensisyksyksi ja talveksi, ettei tarvitse ostaa sitten kalliilla taas uusia. O:) Tykkään kanssa tuosta vyöstä kamalasti! Kannatti ostaa toi viimeinen, kun nyt niitä näyttää olevan vain sellaisena beigenä. <3

Unknown kirjoitti...

Tuo toppi on tosi kiva! Miksi ihmeessä en oo käyny Spiritstoressa pitkään aikaa, täytyy palkkapäivänä korjata asia ;>

Tellu kirjoitti...

Kannattaa pyärähtää, siellä taitaa olla vielä loppuale meneillään ja alehinnoista lähtee vielä lisää pois! 8)