sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Viikonloppu loppuu

Olin äsken ihan tohkeissani tulossa kirjoittelemaan tänne jotain lystikästä, mutta heti Bloggerin avattuani pää tyhjeni siinä silmänräpäyksessä. Olin äsken leikkimässä kamerakerhoa kaverin kanssa koirien match showssa. Hankkimastani kamerakirjasta ei ollut mitään hyötyä, enkä tiedä edes sen sijantiakaan tällä hetkellä. Valotusaika ja aukon suuruus on minulle suuria mysteereitä. Olisi ihan kiva oppia käyttämään niitä joskus, sillä olen tähän asti tulittanut vain automaattiasetuksella. Ehkä vielä joku päivä osaan pyöritellä kameran säätimet oikeisiin asentoihin...
 Eilen juhlistettiin toisen kaverin synttäreitä ja mukavaa oli. Selvisin tällä kertaa jopa baariin asti, mikä on ihme sinänsä. Yleensä, kun pitäisi lähteä kotoa humputtelemaan johonkin paikkaan B alan kiukutella ja menen nukkumaan täydessä tällingissä. Kuvaushetkellä en tietenkään tajunnut tunkea toppia vähän nätimmin hameen sisään. Ihmettelen suuresti myös sitä miten naikkoset voivat käyttää lyhyitä hameita varsinkin ilman mustia sukkahousuja. Menee se hame ihan kivasti seisoskellessa, ei siinä mitään. Mutta entäs siinä vaiheessa, kun pitää istua ja sukukalleudet vilkkuvat koko kansalle. Hautaankin siis minihameeni takaisin kaapin pohjalle odottamaan uutta tulemista. :D
Tänään on sunnuntai ja se on vielä viikonlopun puolella, joten saa herkutella luvan kanssa. Paistelen tässä vesikielellä uunissa Rainbown hullun hyviä bbq-maustettuja ristikkoperunoita, broiskupullia ja pilkottua sipulia. Kaveriksi niille sekoitan kastikkeen kermaviilistä ja mausteista. Luvatonta tästä tekee sen, että ruokanatsin valvova silmä ei ole kotona ja toimin selän takana. Muistattekos joskus, kun puhuin kokeilevani vähähiilihydraattista ruokavaliota? Olen yllättävän hyvin malttanut pitää näppini erossa nuudeleista, perunoista ja yrittivoi-patongista, jota mupelsin yhteen aikaan patongin per päivä. Toisinaan (kuten vaikka nyt) tekee mieli herkutella kaikella rasvaisella, makeasta en niinkään perusta. Mua vaan ärsyttää, kun "karppaaminen" on olevinaan niin muodikasta ja jokainen bloggaaja selittää ryhtyvänsä karppaajaksi, lehdet tursuavat "karppausohjeita", karppaus sitä ja tätä. Eiköhän jokainen muututa pikkuiseksi karpiksi. 

Voikaa paksusti! <3

3 kommenttia:

Ninni kirjoitti...

mun yks (mies)kaveri karppaa, ja välillä sen jutut kuulostaa niin typeriltä, että on pakko vähän vittuilla. siis varsinkin jos se puuttuu mun syömisiin jotenkin. ja tarkoitan sellaista aikuisten vittuilua, en oo lapsellinen 8) karpatkoon vaan jos haluaa.

mutta uu, noi bbq-maustetut ristikkoperunat kuulostaa hyvältä!

Laura kirjoitti...

Vähän sul on kivat hiukset!:)
http://thelittlenotebook2.blogspot.com/

Tellu kirjoitti...

Anonyymi: luin ekana että se larppaa :D Joo sitä ruokamarinaa on vähän rasittavaa kuunnella ja pilkkaan poikaystävää toisinaan just siitä, kun ei voi syödä mitään muuta ku jotain siemeniä ja jyviä :D No mutta, kukin syö mitä tykkää! Ja joo kannattaa koittaa noita perunoita, en oo pakastealtaasta löytänyt mitään noin hyviä...ne on maustettu just hyvin! <3

Laura: Ah kiitoksia! :)