lauantai 12. marraskuuta 2011

All about Ikea

Siitä alkaa olla jo liian kauan aikaa, kun viimeksi pääsin vierailemaan Ikeassa. Siinä on kyllä sellainen kauppa, jossa voisi asua pidempäänkin, jos liike olisi yhtään lähempänä kuin Tampereella. Kai tiedätte, että Kuopioonkin on ensikesänä avautumassa valtaisia Ikea-kolosseumi, johon kuuluu myös muunmuassa muotimyymälä? Meitsi on maalta ja tälläinen on niin jännää! ;)

Moni suhtautuu Ikeaan varmaan vähän nihkeästi. Yleinen ajatus on, että huonekalut sortuvat pelkän ajatuksen voimalla ja astiat murenevat ensimmäisessä pesussa. :D En edes muista mitä kaikkea olen sieltä kotiini raahannut, mutta huonekalut ovat olleet kaikinpuolin mainioita ja ennenkaikkea kivannäköisiä. Vastaavanalaisia tuotteita saa toki muualtakin, mutta hinta onkin sitten ihan eri luokkaa. No mutta oli Ikea sitten jonkun mielestä sairaan ihana tai  hemmetin kamala, tutkailin sen nettisivuilta muutamaa juttua, mitkä ovat olleet harkinassa jo liian kauan. Haluan toimintaaaaaaa ja ehkä vähän ostellaaaa!

Tykkään kaikenmaailman koreista ja laatikoista, kuten ehkä blogimme taipaleella on käynyt selväksi. Olen joka kerta Tampereen Ikeassa käydessäni suunnitellut ostavani noita valkoisia punoskoreja, mutta ne on aina loppu tai eivät muuten ole saatavilla. Ei viitsisi lähteä Vantaalle niiden takia, vai viitsisikö? ;) Valkoiset paksua kartonkia olevat säilytysboxit ovat siistinnäköisiä ja niihin on näppärää ahtaa pientä tavaraa ja papereita talteen. Sitäpaitsi nämä valkoiset lootat sopivat hyvin Expedit-hyllyyni, hehhehhhh. Näitä kumpaakin mulla on jo entuudestaan, mutta kaipaan niitä lisää. Seuraavaksi voisin kirjoittaa postauksen "Kun mikään ei riitä".
Kukkasia <3
Operaatio tv-taso kalvaa mieltäni. Ei kai se välttämätön ostos olisi, mutta naisen mieli on vaativa kuten tiedätte. Telkkari on luonnollisesti olohuoneessa, jonka yhteydessä tässä tapauksessa on myös keittiö. Kaikki tämän yhdistelmähuoneen huonekalut ovat (jostain syystä) tummanruskeita tai lähes mustia. Ne näyttävät hyvältä, mutta ne saavat näin pienen neliömäärän näyttämään vielä pienemmältä. Valkoinen toisi kaivattua keveyttä  huusholliin. Niin ainakin uskottelen itselleni ja avopuolisolleni.


Tässä on kaksi parasta vaihtoehtoa ulkonäöllisesti, molemmat maksavat 59€. Telkkarin lisäksi tv-tasoon pitäisi saada ujutettua tietokoneen keskusyksikkö (joka tosin onneksi on vain keksilaatikon kokoinen), pleikkari  sekä musiikkivehkeiden vahvistin. Nämä kaikki tosi tärkeät tavarat saisi mahtumaan ehkä juuri ja juuri tuohon ekana olevaan Lack-tasoon. Kerkesin jo fantasioida tuosta Expedit-lokerohyllystä ja siihen laitettavista koreista, mutta nokkiin tuli, kun mut palautettiin takaisin todellisuuteen.

Tässä nyt vielä esimerkiksi kaivelin Jyskistä ja Kodin1:stä vastaavanlaiset tuotteet. Kivoja ovat, mutta hintaakin on laitettu molemmille parisensataa euroa. Materiaalihan on samaa lastulevyhuttua, mistä nämä Ikean vastaavat on tehty. SANONKO VIELÄ KERRAN IKEA? Ikeaikeaikeaikeaikea.
Jysk

Kodin1

PS. Ikean tuotteiden nimet ovat aina niin lystikkäitä ja kun puhuu vaikkapa expeditistä, niin kaikki tietävät mistä on kyse! ;D

5 kommenttia:

A. kirjoitti...

Hihii, mulla on tuo sama ikean tv-taso hankinnassa, samoin noita seinähyllyjä(10e/kpl) ja himottaisi kyllä kylppäriin, joku nurkkahylly seinälle, kun mulla on vaa suihkun kohdalla kaakelit, joten sen sais seinäänkin kiinni.. :) Oon niin samaa mieltä noista Jyskin kalusteista ne on usein vielä heikompaa laatua kuin Ikean omat (paljon huonompaa laatua itseasiassa!!), joten hinta suhteessa siihen on kallis :D Ja usein...Vähän lisää pyyhkeitä Jyskillä: ne myy ei-oota, viimeeks ootin 4 tuoli puoli vuotta huhhuh :D Onneks pääsen perjantaina Iksuun jiihuu! :D

Siny kirjoitti...

Täällä jo kädet syyhyten odotetaan, että se Kuopion Ikea valmistuisi ja pääsisi shoppaileen! Kun tuota matkaa on täältä itä-suomesta muualle vähän liiaksi..
Minusta ainakin Ikean tuotteet on kivoja ja eivät ole hinnalla pilattuja. Ja eihän niiden nyt varmaan mitään ikuisuustavaraa tarvitsekaan olla, sit jos menee rikki niin saapahan ostettua uuden jutun ;)

Tellu kirjoitti...

Pipsa: Tuo tv-taso on kyllä kiva, mutta oon vissiin niin avuton etten löydä sen tuotetiedoista sitä, kuinka korkea esine tuonne hyllyyn mahtuu. Yritin jo kysyä asiaa IKEAN CHATISSA, mutta ei sieltä vastattu!!!! :D

Nopeaa toimintaa Jyskillä :D Olin kerran aikeissa ostaa erästä peiliä sieltä, mutta ne oli loppu. Jäljellä oli mallikappale eikä sitä olevinaan voinut millään ostaa. Yleensähän ne myydään pois ilomielin. :P

Siny: Hahaa, Ikea-hulluja on siis muitakin! ;) Huonekalut on kyllä ollut oikein hyviä. En keksi mitään syytä miksi joku hylly hajoaisi normaalissa käytössä. Ainut asia mikä mulla on mennyt rikki, on parin euron teippirullaharja mikälie. Kyllä harmitti! :D

Anonyymi kirjoitti...

Kiertelin vuosi sitten kaikki oulun huonekaluliikkeet ja mitään ulkonäöllisesti mieleistä en löytänyt, paitsi tuon alimman kodin1:sen tv-tason, joka oli sitten kuitenkin ihan HIRVEÄ! hieno mutta epäkäytännöllinen. Aukeaa alaspäin, ja ovi vain löpsähtää alas eli meinasi varpaat jäädä litistyksiin samantien oven ja lattian väliin.
Lähdin sitten Haaparannan ikeasta hakemaan tv-tason joka ei ole tv-taso mutta ajaa asiansa paremmin kuin hyvin :)

Tellu kirjoitti...

Höh, kuulostaa kurjalta toi kodin1:sen töllötaso, en oo sitä nimittäin koskaan livenä nähnyt. Eikä tän perusteella varmaan tarvitsekaan. Hyvä että lopulta löytyi asiansa ajava tuote! :D