maanantai 13. elokuuta 2012

Kulmakarvakatastrofi

Useimmat vaaleilla/lähes läpinäkyvillä (<3) naamakarvoilla siunatut ovat varmastikin tutustuneet kulmakarvojen ja kenties myös ripsien kestovärjäykseen. Tämä on pieni tarina siitä, kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Nettiputiikki, josta tilaan myös ripsipidennysripset, myydään kulmille erisävyisiä kestovärejä ja niiden hapetteita edulliseen hintaan. Nämä kaksi purkkia maksoivat yhteensä n. 10€ ja materiaalia noissa taitaa olla melkein loppuelämäkseni. Ainakin noin suunnilleen. Tuotekuvauksessa luki, että erityisesti ammattilaiset suosivat näitä tuotteita ja ajattelin näiden sopivan hyvin myös tälläiselle kotikutoiselle värjärille.
Mulla on ollut kaupasta ostettuja Refectosilin väripakkauksia, joissa on kaksi minimaalisen pientä tuubia väriä+kehitettä sekä suojat silmäripsille. Kyseinen marketeistakin saatava väriaine ei ole erityisen tehokasta ja värjäystulos on jäänyt monesti liian vaaleaksi pitkästä vaikutusajasta huolimatta, vaikka värinä on ollut tummanruskea. En valitettavasti löytänyt kuvia kulmakarvoistani ihan luonnontilassa, mutta tässä maistiaisiksi pari kuvaa niistä kulmakynällä maltillisesti vahvistettuna. Ilman värjäystä/kynän käyttelyä kulmat ovat huvittavat blondit haivenet.
Eihän siinä, sekoittelin väriseokset valmiiksi ja sudittelin mönjät reippaalla kädellä. Annoin värin vaikuttaa yhtä kauan kuin tuon aikaisemmin käyttämäni heikkotehoisemman väriaineen, eli noin 20 minuuttia. Vartin kohdalla kulmia alkoi poltella ja kirvellä mystisesti, mutta en malttanut vielä pestä aineita pois naamasta. Älykästä, sillä kirvely jatkuikin sitten koko loppuillan ja iho punoittikin hieman siltä alueelta. Hetken minä jo ajattelin, että turpoaako mun otsa ja pää allergisen reaktion vuoksi ja kuolenko hengenahdistukseen, niin kuin tiedettävästi epäonnisimmille värjäreille on valitettavasti tapahtunut. Tiukkaa tavaraa tämä väriaine, pitäkää varanne vaikutusajan kanssa! ;P
HERRAJUMALA JA KISSANVIIKSET! En ollut tunnistaa itseäni, kun olin pyyhkinut kulmakarvani värin alta esiin. Väri oli tarttunut ihan huolella myös ihoon kiinni, mutta onneksi sain lievennettyä tilannetta hinkkaamalla väriä (muutenkin kirvelevästä) ihosta meikinpoistoaineella. Meininki näytti siltä, että olisin värjäillyt naamakarvoja hiusvärillä, olisi pitänyt ottaa siitäkin vaiheesta kuva. Mies onkin jaksanut kuittailla ahkerasti uudistuneesta ilmeestäni. Kuvissa nuo ei ole enää niiiiiin karseat, mutta aikamoiset kurtistelukulmat nämä ovat vieläkin. Onneksi en ollut tuolloin  heti värjäystuokion jälkeen menossa mihinkään ihmisten ilmoille, olisi meinaan saattanut hävettää hiukan.

Ensikerralla tiedänkin sitten pitäytyä pikkasen lyhyemmässä värin vaikutusajassa ja levitellä värit tarkemmin, jotta vältyn toiselta vastaavalta episodilta. Ei tämä kulmien värjäilykään onneksi niin vakavaa ole, etteikö nyt jo naurattaisi, vaikka peilistä kurkistaakin äkäisen näköinen mörkö!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heh, no ei nuo onneksi nyt erityisen pahat ole! Ja hei, tekemällä oppii tässäkin asiassa. Oon nähnyt sata kertaa pahempia tapauksia, missä on puhtaalla mustalla vetästy tunnin vaikutusaika.. imagine that. Tästä syystä ammattikäyttöisiä refejä ei myydä cittareissa. Laki myös kieltää sen, koska ne sisältää PPD:tä. 10 minuuttia on sopivahko vaikutusaika ammattikestoväreillä. Ja PPD ei tosiaan tartu ihoon pysyvästi, vaikka se siinä päivän tai kaksi saattaakin hengailla. Kannattaa laittaa kulmakarvojen ylä- ja alapuolelle vähän vaseliinia tms, siitä ei väri mene läpi eikä tarvii niiiiin millintarkasti sutia :) Ja kannattaa muuten seurailla tuota kirvelyä, ettet pahasti herkisty PPD:lle, se raja voi tulla vastaan vuosia jatkuneen värjäilynkin jälkeen. Heti pois aineet jos kipristelee :)

Tellu kirjoitti...

Olisihan nuo tosiaan kauheammatkin voinut olla, selvisin onneksi säikähdyksellä :D Voi olla ihossa aikamoiset kirvelyt tuon tunnin vaikutusajan kohdalla, miten pystyy ees pitämään niin kauan, huh! Ensikerralla olen onneksi taas vähän viisaampi ja värjäyskin hoituu fiksummin :)