keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Thai food ♥

Enpä ole eläissäni syönyt niin hyvää ruokaa kuin Thaimaassa. Enimmäkseen tuli syötyä erilaisia riisi- tai nuudeliannoksia kera erilaisten höysteiden. Mielestäni ehdottomasti parhaimpiin ruokiin lukeutuivat katkarapua sisältävät annokset. Enimmäkseen söimme ihan ravintoloissa mahataudin pelossa, mutta muutamista kojuista tuli ostettua jotain pientä purtavaa kuten kevätrullia, suklaalla kuorrutettuja banaanilettuja tai raikkaita hedelmäpirtelöitä.
Glassnoodles with shrimps
Phad thai with shrimps
Shrimps with something
Katukeittiön herkkuja
Big mac ;)
Fried rice with chicken in pineapple
Fried rice with chicken
Chicken with cashewnuts
Sweet&sour chicken
Ensikerralla (joskus hamassa tulevaisuudessa) otan asiakseni maistella ruokia ihan urakalla - kävi miten kävi. En saata käsittää miten edullista ruokailu siellä oikeasti oli. Halvimmillaan söimme ison annoksen ruokaa ja juomaa alle parilla eurolla! Thaimaan halpoihin hintoihin tottuneena hajoilin eilen ruokakaupassa ostoksia tehdessä. Ostoskassin hinnalla sain matkalta ostettua sellaisen kasan vaatteita, että melkein alkoi itkettää. Tai yhden ostoskassin hinnalla reissussa pärjäisi helposti päivän tai kaksikin. :D

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Hello Finland!

Hiphei, kotona ollaan 2,5 viikon Thaimaan auringossa pötköttelyn jälkeen! En voi käsittää miten reissu meni niin nopeasti. Tuntuu, että vastahan kriiseilin matkaanlähdöstä, ja nyt törötän tässä kotisohvalla. 14h tunnin lentokoneessa istumisen jälkeen olo on edelleen turta ja väsyttää kuin viimeistä päivää. Kotiin on aina kivaa tulla, varsinkin kun täällä minua odottelemassa oli mies sekä kisukit. Mulle iski päälle jonkilainen kotiinpaluumasennus, koska matkalla viiletin mieli huolista tyhjennettynä. Jospa saan itseni tässä pikkuhiljaa koottua takaisin arkitoimiin ja mielialan nousemaan. :)
En osannut asettaa matkalle mitään erityisiä odotuksia, mutta olen kaikinpuolin 100% tyytyväinen reissuumme! Thaimaa oli niin mahdottoman erilainen koti-Suomeen verrattuna: oli kuumaa, ilma kosteaa ja hiostavaa, ruoka lähes ilmaista ja erittäin hyvänmakuista, ostokset edullisia ja tunnelma mukavan rento ja huoleton. Reissu sujui täydellisen ongelmitta, kulkeminen kaupunkien välillä kävi vaivatta, mitään pelottavia tai epäilyttäviä tilanteita ei tullut vastaan, jos ei yöllistä torakan kukitusta lasketa. Mahataudiltakin säästyttiin, vaikka meikän käsidesi pyöri enimmän ajan laukun pohjalla ja kaikenlaisia ruokia tuli maisteltua...katkarapuja kaiholla muistellen. 

Tulevia matkoja suunnitellessa ei ole vaikea päättää mihin haluan suunnata, voisin lähteä sinne vaikka heti takaisin. <3

torstai 4. huhtikuuta 2013

Ihana arki

Kyllä, se on minun pääsiäiskaktukseni, joka ei ole kukkinut moniin vuosiin. Ajattelin pitkästä aikaa näyttää sille hieman vesihanaa niin johan lähti kukoistamaan! Tätä menoa voin alkaa haaveilla parvekkeella kasvavasta puutarhasta.

Nautin nykyään arjesta ihan kauheasti. Juuri näistä tavallisista päivistä, kun saa seurata kaktuksen kukintaa :D Haha, onkohan musta tullut vanha tai jotain. Liikutunkin nykyään kaikesta ihan hirveän herkästi. Hyvänä esimerkkinä liikutukseni kohteista on meidän naapurissa asuva pappa, joka on ihan ylisöpö ja juttelee aina mukavia. Stalkkailen sitä aina ihan tohkeissani, jos nään sen pihalla. Samalla sekunnilla ryntään ulos "viemään roskia", jotta pääsisin vaihtamaan pari sanaa tämän kanssa. Ai että!
Täältä minä stalkkailen
Muistelisin, että vielä joku vuosi sitten aina töiden jälkeen oli aikamoinen väsy, eikä silloin jaksanut tehdä paljon muuta kuin möllöttää sohvalla. Nyt on ollut yllättävän pirteä ja energinen olo. Ehkä olen sitten potkinut itseäni enemmän persuuksille tai jotain, mutta se on ainakin tehonnut. Tästä keväästä olen saanut paljon enemmän irti.
Käytiin Hutungissa seinäkiipeilemässä. Tahtois uudestaan!
Aurinkoisemmat ilmat on myös pyritty hyödyntämään ulkoilulla. Oli kiva käydä luistelemassa sellaisen viiden vuoden tauon jälkeen
Keittiö sai taas uuden asukin
Jäällä on tullut vietettyä aikaa enemmänkin. Huomatkaa kuvassa iskän kanssa pilkitty siika ;)
 Mentiin äidin kanssa Kuopioon yhdeksi yöksi. Tehtiin muun muassa shoppailureissu Kuopion Ikeaan sekä Matkukseen. Iltasella nautittiin vähän alkomahoolia ja lähdettiin käymään pubirundilla. Kuinkas moni lähtee äitinsä kanssa pubiruusuilemaan, häh? ;D
Olen innostunut huulipunan käytöstä kevään kunniaksi
Ja vielä viimeisenä kuva valloittavasta arjesta. Tätä peliä kutsuttakoon Radio Suomipop -bingoksi. Keittiön radiosta pauhaa aina suomipoppi ja samat kappaleet, joten siinähän rupeaa yleensä bingohammasta kolottamaan. Tavoitteena on siis listata viisi esittäjää, mitkä tulevat seuraavaksi soimaan.

Nyt ehkä unten maille!

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Pääsiäistä!

Ehtoota!

Pääsiäisen ja pitkien vapaiden kunniaksi lähdettiin suhailemaan kohti Savonlinnaa. Perjantaina oli lähtö ja sunnuntaina palattiin takaisin, joten sai rentoutua kokonaiset kaksi päivää. Kokoonpanona oli minä, miehekkeeni ja meitin vanhemmat.
Pääsiäiseen varustauduin kasvonaamiolla, mansikkateellä, Kinder-patukoilla sekä punaviinillä. Ihan perussettiä.
Ilmat oli ihan mahtavat koko viikonlopun ajan. Huoneet varattiin Savonlinnan Seurahuoneelta, ja saatiin parvekkeelliset huoneet kaikilla mukavuuksilla ja merinäköalalla.

Pakko kyllä myöntää, että viikonlopun jälkeen tuli taas kunnon ällötysolo. Aamupalalla kun syö koko rahan edestä, ja samoin ravintolassa parin päivän ajan. Tämän lisäksi vähän suklaata ja sipsiä, niin ai että. Miksi näihin juhlapyhiin muutenkin kuuluu aina vetää hirveät ruokaöverit? :D
Seuraavana päivänä lähdettiin kiertelemään Olavinlinnan lähettyville ja räpsimään parit kuvat. Käytiin muuten vähän shoppailemassakin, ja löysin Mekasta uudet nilkkurit itselleni puoleen hintaan. Olin yllättynyt kaupan suuruudesta ja olisin voinut hypistellä siellä vähän kauemminkin, mutta huomasin raastavani tuon miespuolisen hermoja. :D
Iltasella käytiin pyörähtämässä Savonlinnan yöelämässä. Päälle pääsi ensimmäistä kertaa Cubuksesta ostettu valkoinen Peplum toppi, jolle veikkaan ankaraa käyttöä varsinkin kesällä. Onko kellään muuten hajua, että milloin Jyväskylän Cubus aukeaa??
Lähtötunnelmia, pienet päikkärit ennen ajomatkaa
Oli kyllä kiva palata kotiin. Viikonlopun jälkeen tuntuu taas siltä, että voisi vähentää tuota herkuttelua.... miksi näissä päätöksissä on vain niin helppo lipsua...kröhöm.

Pidemmittä puheitta, nyt lenkille kun aurinkokin paistelee!